4

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE LEHTISAAREN PÄIVÄKODIN JA KOULUN UUDISRAKENNUKSEN HANKESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI

 

Kv 2010-200

Kaupunginosa 30, kortteli30222, tontti 1, karttalehti F3R4, Papinpöydänkuja 4  , 00340 Helsinki

 

EHDOTUS                        Lautakunta päättänee

 

-                     esittää kaupunginhallitukselle 17.12.2009 päivätyn Lehtisaaren päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 1 272 brm2 ja että rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 4 160 000 euroa, arvonlisäverollisena 5 069 000 euroa, kustannustasossa 11/ 2009, RI = 125,6, THI = 144,8

 

-                     oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen jatkamaan hankkeen suunnittelua odottamatta hankepäätöstä.

 

-                     esittää, että kaupunginvaltuusto oikeuttaa kiinteistölautakunnan sitomaan määrärahoja tuleville vuosille hankkeen toteuttamisen edellyttämälle ajalle enimmäishinnan puitteissa.

 

Pöytäkirjanote kaupunginhallitukselle, sosiaalivirastolle, opetusvirastolle ja kiinteistöviraston tilakeskukselle.

 

Lisätiedot:
Erra Erja, projektiarkkitehti, puhelin 310 39997
Grundström Irmeli, hankepäällikkö, puhelin 310 42319

 

 

LIITE

Hankesuunnitelma 17.12.2009

 

Tiivistelmä                         Lehtisaareen rakennetaan uudisrakennus päiväkotia ja koulua varten. Uudisrakennuksen tontti on Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymien omistuksessa ja kuuluu Lehtisaaren pohjoisosan asemakaavan 27.3.2009 lainvoiman saaneeseen muutosalueeseen.

 

Kiinteistöviraston tilakeskus on laatinut yhdessä sosiaaliviraston ja opetusviraston kanssa Lehtisaaren päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen 17.12.2009 päivätyn hankesuunnitelman.

 

./.                   Hankesuunnitelma on liitteenä 1.

 

Sosiaalilautakunta on 26.1.2010 / 12§ päättänyt hyväksyä omalta osaltaan Lehtisaaren päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen 17.12.2009 päivätyn hankesuunnitelman sisältämän tarveselvityksen sekä antaa kiinteistöviraston tilakeskukselle lausunnon hankesuunnitelmasta.

 

Opetuslautakunta on hyväksynyt 26.1.2010 / 22§ Lehtisaaren päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen 25.11.2009 päivätyn tarveselvityksen.

 

Opetuslautakunta on päättänyt antaa 26.1.2010/23§ puoltavan lausunnon Lehtisaaren päiväkodin ja koulun uudisrakennuksen 17.12.2009 päivätystä hankesuunnitelmasta.

 

ESITTELIJÄ                      Lehtisaaressa on vuokratiloissa toimiva päiväkoti Pastelli. Lehtisaaren ostoskeskuksen entiseen liikehuoneistoon kunnostetut tilat ovat epäkäytännölliset eikä päiväkodilla ole omaa pihaa. Lasten päivähoidon esiopetusryhmä sekä Munkkiniemen ala-asteen Lehtisaaren sivukoulu toimivat vuokratiloissa osoitteessa Papinpöydänkuja 2. Vuokranantaja Helsingin seurakuntayhtymä on muuttamassa tilat uuteen käyttöön.

 

Hankesuunnitelman mukainen uudisrakennus tulee korvaamaan sekä päiväkodin että koulun nyt käytössä olevat vuokratilat.

 

Hankkeen laajuus           Hankkeen laajuudet ovat

 

-                     hyötyala 872 hym²

-                     huoneistoala 1 057 htm²

-                     bruttoala 1 272 brm²

-                     bruttoala sisältäen kylmät tilat 1 322 brm²

 

Kustannukset ja vaikutukset käyttötalouteen

 

HKR-Rakennuttajan laatiman kustannusarvion mukaan hankkeen rakennuskustannukset ovat 4 160 000 euroa arvonlisäverottomana eli 3 270 euroa / brm2 ja arvonlisäverollisena 5 069 000 euroa eli 3 985 euroa / brm2, kustannustasossa 11/2009, RI = 125,6 ja THI = 144,8.

 

Lehtisaaren päiväkoti ja koulu ovat sosiaali- ja opetusvirastoille vuokrakohde, jonka kiinteistöviraston tilakeskus toteuttaa. Kiinteistöviraston tilakeskuksen kustannusarvion perusteella laskema pääomavuokra on 19,86 euroa/ m²/ kk ja ylläpitovuokra 3,67 euroa/ htm²/ kk eli yhteensä 23,53 euroa/ htm²/ kk ja 298 455 euroa / vuosi (1057 htm²).

 

Hankkeen toteutus ja aikataulu

 

Hanke sisältyy kaupunginhallituksen hyväksymään talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaan vuosiksi 2010 - 2014 vuosina 2010 - 2011 toteutettavana hankkeena.

 

Alustava rakennusaika on 10/2010 -9/2011. Kiinteistövirasto vastaa hankkeen toteuttamisesta. Kiinteistön ylläpidosta tulee vastaamaan kiinteistöviraston tilakeskus.